Mahtava keli, mutta ööö ei niin mahtava menestys kisoissa. Ringo lähti Lee Gibsonin radalle viimeisenä ja piti olla ihan selvä strategia, että tiukasti haltuun kepeille viennissä, mutta mitäs sitten tapahtui, häröilyä. Pah ja pah. Hyllyhän siiitä sitten tuli, kun menikin putkeen keppien sijaan. Siihen samaiseen putkeen mihin n. 90% muistakin koirakoista meni ;).

Tästä radasta meillä on todistusaineistoa www.austerit.1g.fi -sivulla.

Toinen rata jännitti taas kamalasti ja vaikka nyt kepit onnistuivatkin ja muuten tuntui sujuvalta, niin alakontaktit loikittiin ihan iloisesti: 10 niukalla miinusajalla. Voih! Tässä jo vähän harmitti, kun oltaisiin vielä 5:llakin sijoituttu.

Sitten tsempattiin Merjaa ja Tellua, mutta niillä oli kanssa huonoa tuuria ja ei tulosta tällä kertaa. Yra ja Maria harjoittelivat kuulemma montako hyllyä ehtii yhden radan aikana saada aikaan. Ehkä 7 kuulemma :D.

Sitte alkoivatkin 3-luokat, joita myös vähän katsottiin sivusilmällä. Tässä vaiheessa oli Marin selkä jo ihan uupunut ja kantapäät, pohkeet ja jalat ylipäätään huusivat hallelujaata. Tuolia kun ei ollut ja seisoskeltiin katsomossa pitkät pätkät.

Kotona koirille ruokaa ja Mari kauppaan. Sitten maitohappilenkille ja tassu+massupesulle. Nyt koirat on olleet ihan pots lojot ja mulla on vieläkin kantapäät soseena ja jalkoja särkee. Piti ottaa pienet tirsat ennen Hennan hakemista, mutta mitään oo ehtiny. Tarttiskohan ottaa pikakahvit ennen kuin lähdetään ajamaan Ruoholahteen. 18 purnukkaa pitäisi mahtua autoon.

Kuinka noita nuppuusia uupuja raaskii herättää...oivoi.