Sää on epävakaista ja koleaa. Hyrr. Yöllä oli satanut aika paljon, koska ruusut olivat kaatuneet ja painuksissa ja kukat pihalla olivat myös kaikki painuksissa. Lupiinin sininen oksa oli myös taittunut.

Desu nukkuu omassa sängyssä ja Ringo vahtii mammaa keittiössä. Kohta koirut jää kotiin, kun Mari käy hakemassa uuden Potterin kirjakaupasta (luulin tilanneeni sen netistä, mutten sitten ollutkaan).

Taivaalla on kovasti mustia pilviä, joten ehkä pihalaattojen öljyäminen pitää jättää aurinkoisempaan ajankohtaan. Sisäsiivousta voi sen sijaan harrastaa (ääh).

Dessi teki aamulla vähän keppejä ja Ringokin muutaman kerran. Dessillä on vauhtia kovasti, mutta höseltää ja haukkuu ja Ringon tahti on hidasta ja vähän hajamielistä.

Tostaina Ringo oli näyttelykehätreenissä ja meni suht ok. Nenä oli liikaa maassa ja sitä olikin vaikeaa saada ylös. Siinä meidän suurin haaste onkin: kontaktin saaminen kaikkien ihanien hajujen ympäröimänä. Pöydällä R toimi ihan hienosti, vaikka vähän venkoilikin, kun piti katsella tyttöjä ;). Perusasento onnistui, kun edessä oli viehättävä cockeri tyttönen. Kaipa se tästä vielä ahkeralla harjoittelulla iloksi muuttuu :).

Ohjaaja sanoi, että ei tule olemaan näin reippaan pojan kanssa ongelmaa näyttelyissä ja hampaatkin antoi katsoa :).

...no nyt sinne kirjakauppaan...