Perjantaina kävimme AST:n epiksissä Dessin kanssa ja HYL tuli tuloksena. Jotenkin olikin sellainen kutina, että D ei malta vaan höseltää. Tosin ratakin oli meille aika vaikea, kun siellä olisi pitänyt olla itseohjautuva ja lapasessa kiinni oleva koiruus ei kovin hyvin pärjännyt (varsinkin jos ei odottanut ohjeita tai ohjaajaa).

Noh, kontaktit menivät yli, ohjaus mätti (hyppäsi väärinpäin, josta hyl) ja kepeille ei mennyt sisään itsenäisesti oikeasta välistä. HUOH! Kylläpä tuntui mölliluokkalaiselta, kuin ei oltaisi koskaan rataa tehty. Höh. No, lohdutukseksi haettiin litra jäätelöä, jonka Mari pisteli melkein kokonaan yksin, mitä nyt vähän antoi koirillekin.

Anyways, häntä koipien välissä palattiin kotiin ja takaisin sorvin ääreen. Ringo pääsee harjoittelemaan toivottavasti huomenna jo ja Dessi viettää vapaata.

Puutarhalle ei tehty tänä viikonlopppuna juuri mitään, kun oli niin ....ööö....eli siis laiskuus iski. Meinasin sanoa, kun ei ollut talikkoa, mutta olishan tuolla ylävarastossa ollut taloyhtiöllä sellainen. Ehkä huomenna sitten?

Naapuri kuusiaidan takaa jutteli, että hän on välillä heitellyt kukkien siemeniä aidan yli ja totta tosiaan, siinähän kasvoi pienet poikaset jostain mehikasvista ja harjaneilikastakin. Suunnittelimme, että siihen voisi kylvää vielä lisääkin joitain kuusimaastoon sopivia kasveja. Olisikohan Leenalla tähän vinkkiä?