Lauantaina sää suosi hitusen paremmin, eikä vettä satanut kai koko päivänä. Iltapäivällä jopa aurinkokin lämmitti. 

Päivän kisarupeaman aloitti Yra, joka päätti näyttää mammalleen, että "ei mua tarvitse ohjata, kyllä mä nää hommat osaan itekki hoitaa", tuloksena valitettava hyl. Yran numeroidenlukutaitoa pitää ehkä vielä vähän hioa :). Toisella radalla matka loppui sitten ihan jo alkuunsa, kuten ehkä myös Marian huumori. Yran mielestä sen mamma ehkä luuli tulleensa jo maaliin, kun se hyppi tasajalkaa ja huusi kamalasti.

Sitten olivat vuorossa Ringo ja Dessi. Vaikka yritettiin vaihtaa niiden suorituspaikkoja, niin ei käynyt järjestäjälle millään. Niinpä jouduttiinkin Ringon kanssa radalle "kylmiltään" toisena ja Dessi pääsi vuorostaan luokan lopussa.

Henna jo varmaan ajattelee, niin toinen rata menee niillä yleensä aina paremmin, että harmin paikka. Juu näinpä. Noh, ei auttaneet marinat ja ehkä siksi urputinkin toimihenkilöille kun kuuluttivat seuran aina väärin ja samoin lähtövuoron. (Luokkanousijat nimittäin jäivät kuuluttamatta ja ainakin kahdesti meidät häädettiin lähdöstä väärän kuulutuksen takia. GRRR ihan kuin ei olisi jo riittävästii jännittänyt muutenkin).

Noh, ensimmäinen agirata oli tosi haastava, mutta ihan tehtävissä. Mitä lie menin ajattelemaan, mutta helpossa kohdassa TAAS ohjasin jotenkin ihan käsittämättömästäi ja Ringo hyppäsi esteen väärinpäin. Tuloksena hyl.

Toisella radalla (joka tuntui ihan ylihelpolta ensimmäiseen verrattuna) Ringo meni hienosti ja nopeasti koko radan, mutta kolmanneksiviimeisellä esteellä, puomin alakontaktilla Ringo teki mahtavan loikan ja siitä vitonen. Voi harmituksen harmitus.

Sitten oli Dessin vuoro ja ihan odotusten vastaisesti sen tassu osui jokaiselle kontaktille, sille viimeisellekin, vaikka kannustusjoukot meinasikin joutua ottamaan nitroa katsoessaan mun ohjausvalintaa :D :D :D. Haha! Aikakin oli mukava, joten hienon juhannusyllätyksen Desu järjesti: eka ihka oikea nousunolla ja 3:s sija. JEEEEE!!!

Kyllä oli ihan huippufiilis ja Nasse sai paljon ylimääräisiä nameja ja hemmotteluja. Myöhemmin mietittiin, että Ringon radoilta jos tulee onnistumisia, niin niitä kuitenkin jotenkin odottaakin, mutta jos Dessi pläjäyttää 0-tuloksen niin sen tuoma ilo on ihan eri luokkaa (vaikkei saisi kyllä ;)).

Dessi kyllä pelasti meidän lauantain täydellisesti. Iltapäivän kruunasi vielä Aijan ja Saimin nousunolla ja vielä vaikeammalta kolmosten agiradalta. Mitalit kaulassa sitten matkattiin väsyneinä mutta onnellisina kotiin.

Videota ei lauantaista saatu, kun kamera jäi kotiin takan päälle, mutta Irene Winha huikkasi, että taas tuli austereistakin kuvia, joten ei kun niitä odottamaan ja lataamaan meidän kuvasivuille.

Huomenna 22.6. alkaa sitten tämän kesän Hau Open, jonne tietysti mennään :).