Viikonloppu on sitten takana ja työviikko alussa. Äkkiä se vilahtikin ohi. 2 pitkää päivää, mutta kivaa kuitenkin oli...ainakin toimiston näkökulmasta. Pikkasen oli jotain lähtölistaongelmia, kun seurat olivat C-kisassa menneet sekaisin, mutta toivottavasti ainakin tuloslistassa olivat oikein. Huipentuma oli sunnuntain viimeisen kisan eli maxi3:n jännittävä uusintafinaali, jossa kaksi koiraa olivat saaneet täsmälleen saman sekuntiajan puhtaalla radalla. Hauskaa siinä oli se, että ohjaaja oli yksi ja sama :D. No kahta peräkkäistä rataa ei jaksa juosta yhtä kovaa, joten erokin saatiin aikaan :D (30.80 ja 30.99s.).

Dessi ja Ringo odottivat kotona. Lauantaina pääsivät Puolariin juoksemaan kun mamma tuli kotiin ja nähtiin 4 peuraa ihan läheltä. Äkkiä koirat kiinni ja seurattiin, kun ne juoksivat sairaalan suuntaan. Sunnuntaina mentiin Kirkkonummelle tokottelemaan vähäsen ja juoksemaan pimeälle pellolle Yran, Nalan ja Novan kanssa. Kyllä oli kivaaaaa, kun ensin Yra sai juoksuhepulin ja sitten Dessi! :D.

Lemmikkimessuilta tuliaisina saatiin frolicia, nami ja smackosta tuplanami :D. Olisi siellä ollut kaikkea ihanaa ostettavaa, mutta ei kertakaikkiaan ehtinyt yhtään käydä hypistelemässä. Sellaista on olla tuloslaskennassa ;).