Vapun tienoilla ollaan kisattu epiksissä sekä tokossa että agissa. AST:n Nastacup on pyörinyt jo toista viikkoa ja siellä ollaan molempien kanssa käyty radalla. Ringolla on ollut parempi onni ja sen on molemmista kisoistaaan saanut pisteitä: 2+1=3p. Dessi on tehnyt myös puhtaat radat, mutta ajat eivät ole riittäneet pistesijoille. Täältä löytyy tuloslistaa.

1522786.jpg

Lisäksi kävimme treenaamassa tokoa Niittykummun epiksissä. Ringoa vedettiin namin voimalla perässä. Tuloksena hövelit 185,5p. Osallistuimme kilpailun ulkopuolella juuri namittamisen takia. Laittelen liikekohtaisia tuloksia kunhan ehditään.

Dessi teki ekan voittajaluokan treeninsä avoimen jälkeen ja se olikin odotetusti ihan retuperältä ;). Noo, treenaamatta tietysti ei tuloksiakaan tule. Mutta positiivinen fliilis jäi varsinkin paikallaolosta ja tunnarista.

  • paikallaolo 4min piilossa: pysyi kunnes LO huusi "aika", jolloin nousi istumaan.
  • seuraaminen: kauheaa haukkumista ja hyppimistä.
  • luoksetulo: meinasi tulla läpi, mutta triplakäsyillä pysähtyi, maahanmeno ok.
  • hyppynouto: ok
  • metallinouto: ok
  • tunnari: lähti hienosti oikeaan suuntaan, haisteli, mutta "nouti" väärän (tätä ei oltu ikinä kokeiltu kisamaisesti tai edes kokonaan liikkeenä)
  • ruutu: "ou mai gaad!" Irtosihan se melkein metrin mammasta juu... Siis ei hajuakaan!
  • kaukot: innoissaan liikkui oman mittansa eteenpäin
  • liikkeestä istuminen: jäi seisomaan :D

Simmottos. Mutta hauskinta on, että tuolla kisoissa Heidi kyseli, että "eikös tullakkaan territokoon?", johon me että "no ei kehtaa". Heidi kuitenkin sanoi, että tulkaa ihmeessä, kun tilaa kummiskin on. Niin me sitten ilmottauduttiin jälkikäteen peruuttaneiden tilalle joten huomenna mennään hauskuttamaan yleisöä sekä ALO- että VOI-luokkiin :D.

Kaunis muisto vain on edellisen vuoden AVO-terrimestarin titteli... ;) (vielä ehtii kaiholla muistella noita kultaisia menestyksen päiviä...)

Nyt nukkumaan....jatkoa seuraa ;)