Eilen illalla mentiin Leppävaaraan tekemään kisamainen treeni. Tultiin vähän myöhässä paikalle, mutta toisaalta ei jouduttu myöskään odottamaan hirveästi siinä tosi kylmässä tuulessa omaa vuoroa. Meitä ennen kun oli vain Jesse ja Heidi ja Maria ja Nala.

Dessi oli kyllä niin täpinässä ja virtaa täynnä, että ei meinannut "housuissaan" pysyä. Varjopuolena tässä oli tietysti sen ääntely, joka virallisissa kisoissa pudottaa pisteitä. Liikkeet sujuivat seuraavasti:

  • paikallamakuu 2min, piilossa: putosi maahan hyvin, jäi hienosti ja odotti rauhallisesti pää tassujen päällä. Nosti, kun palasin sivulle. Nousi perusasentoon reippaasti.
  • seuraaminen: oli vähän omia kuvioita, kun vasemmalle käännöksissä teki piruetin vastapäivään ja ulisi vähän liikaa. Seurasi vähän väljästi, mutta innokkaasti.
  • liikkeestä maahan: täys kymppisuoritus! Tosi hienosti putosi maahan. Vähän oikea tassu aukesi sivulle, kun menin taakse, mutta muuten ok. Nousi ihan hyvin perusasentoon.
  • liikkeestä seis:jälleen aivan loistava! Nyt ei mikään tassu liikkunut ohittaessa taakse.
  • luoksetulo: pysähtyi käsi+äänimerkillä eteen, eli oltaisiin saatu läpijuoksuna 5p.
  • nouto: ei meinannut heti löytää kapulaa (samanvärisiä lehtiä kentällä), mutta haistoi sen juuri kun meinasi luovuttaa (kaikki tämä tapahtui 8sek sisällä), nosti innokkaasti ja tuli sivulle. Perusasento oli tosi "ilmava" ja louskutti kapulaa. Tästä ehkä 7-8p.
  • kaukot: aivan mahtavat. Tosi hienosti pysyi istumassa ja lakosi maihin vähän liiankin innokkaasti. Katja nauroi, että D näytti ihan siltä, kuin olisi justiinsa poksahtamassa ja lähtisi miljoonaa juoksemaan ympäriinsä, mutta pysyi kuitenkin hienosti paikallaan. Eikä edes teputtanut. :D.
  • hyppy: oivoi, oivoi....tästä 0. Hyppäsi toiselle puolelle, istui toisella käskyllä vasta. Jäi niin vinoon, että oli tulossa takaisin hypyn ohi. Sitten älysi, että:" mammahan sanoi "hyppy", mutta eihän tästä kulmasta voi hypätä", ja pysähtyi. Vasta neljännellä yrittämällä onnistui. No, yleensä tämä ei ole ongelma. Kertausta vaan.
Taas olisi ollut hiinä ja hiinä oltaisiinko saatu ykköstulos. Periaatteessa kaikki liikkeet osataan, mutta ei olla saatu kaikkia onnistumisia samaan kisaan. Nyt vaan varmuutta jostain touhuun.

Ringo odotti tämän ajan villapaita päällä tolpassa ja protestoi. No ei ihme. Sanoin sille, että kun alat yhtä innokkaaksi kuin Dessi, niin laatuaika mamman kanssa on takuuvarma! :).

Sitten mentiin kotiin syömään ja D yritti rohmuta myös Ringon kupista. Kai se on huomannut, että saa pienempiä annoksia kuin pikkupoika.

Niin ja Heidin Jesse-poika on saamassa uuden leikkikaverinm viikon kuluttua, kun Heidi ottaa Katjalta mustavalkoisen bordercollieurospennun. Se on varmaan tosi söpöinen.....mutta ei niin söpö kuin Ringo! (Ringo nyökkää innokkaasti hyljeilme naamallaan)