Tänään saatiin Rämpyn kanssa kumpainenkin omaa aikaa mamman kanssa töitten jälkeen. Ensin päästiin molemmat vastaanottamaan mammaa pihalle ja sitten Rämpeli sai ruokaa ja pääsi lenkille. Minä jouduin jäämään kotiin, enkä siitä oikein tykännyt, mutta minkäs teet.

Rämpy oli kulkenut tosi kiltisti hihnassa ja ohittanut haukkumatta toiset koiratkin. Isolla tiellä vähän vielä väisti autoja ojaan, mutta muuten tosi hienosti.

Sitten oli mun vuoro. Me mentiinkin mamman kanssa poikkeuksellisesti Puolariin päin pellolle ja tehtiin siellä vähän tokojuttuja.

  • perusasentoja
  • seuraamista (askeleen parin)
  • kaukokäskyjä (palkka pelkästä istumisesta tai vain yhdestä liikkeestä)
  • ja lopuksi luoksetuloa (pallo palkkana selän takana ja vapautus pysähtymisestä)

Luoksetulon pysäytyksessä pysähtyminen meni vähän pitkäksi helposti, mutta mamma yritti kovasti tätä korjata. Melkein se jo onnistuikin. Mamma sanoo, että ajan kanssa sitten ;). 

Sitten käytiin auringonkukkapellolla poimimassa kukkia maljakkoon ja vasta kun käveltiin isoa tietä kotiinpäin, mamma huomasi, että ne ei olleetkaan ilmaisia kukkia, että siellä oli purkki, johon pyydettiin laittamaan 1 euro / 5 kukkaa. Meillä oli kukkia varmaan 5 euron edestä. Mamma sanoi, että oli vähän noloa kävellä vahingossa vohkitut  kukat kainalossa kotiin.

Kotona sitten painittiin Rämpyn kanssa ja mamma laitteli kukat vaaseihin ja uloskin yhdet. Sitten mamma leikkasi meiltä kynnet. Rämpyltä vaan vähän ja minulta vähän enemmän. Sitten vaan köllittiin ja mamma katteli elokuvaa telkkarista.

Nyt onkin sitten taas kaaamalan myöhä, joten laitetaan kone kiinni ja mennään nukkumaan. Mammalla on palaveri jo 8.30 aamulla ja se ei saa myöhästyä siitä. Sitten sillä on koko loppupäiväkin palavereja. Huh sentään! No, illalla se taas pääsee treenehin huilaamaan meidän kanssa ;).

ps. voi perskuta. mamma huomasi, että nemmas volaire on saanut TK2 arvon ja kisaa jo voittajassa. Meillä ei ole vielä edes näköpiirissä ykköstä avoimesta. Taitaa jäädä kampoihin laitto tältä vuodelta tokoaussimestiksissä väliin. Agilityssähän Manta ja Miki ja Pelle jyräävät suvereenisti. No, tästä vaan saadaan tarmoa huomiseen treeniin.