Tänään käytiin katsomassa millalista on olla agilitykisoissa. Hau-open eli Helsingin Agility Urheilijoiden järjestämä kesän suosituin epävirallinen kilpailusarja jatkui toisella osakilpailullaan. Kilpailevat aloittivat klo 18.00 ja kilpailijoita olikin taas runsaasti paikalla. Yksin miniluokassa oli 50 osallistujaa. Kun lähdimme kotiin klo 21 maissa, eivät möllit olleet vielä päässeet alkamaan. Maanantaina oli kuulemma mennyt 23.30 asti ;).

Dessi osallistui minikisaaviin ja rata oli ihan jouheva. Ainoastaan kepit ja takaaleikkaukset, jotka meilllä ei ole oikein kuosissa, aiheuttivat vaikeuksia ja niiltä sitten tulikin radan 2 virhettä. Lisäksi tahkoamiseen kului 15 sekuntia yliaikaa, joten sijoitus toiseksiviimeinen (20). Mutta kun ajattelee, että 30 kai sai sitten hyllyn, niin ei se suoritus ihan niin kauhea ollutkaan. Ja positiivisena voidaan pitää myös se, että kontaktit sujuivat virheittä tällä kertaa.

Pentu oli kevythäkissa todella hienosti eikä säikähtänyt yhtään kisojen hulinaa ja mekkalaa. Onneksi sää salli olla ulkona. Lisäksi molemmat koirat harjoittelivat häkissä odottelua yhdessä ja pariinkin otteeseen myös autossa. Ihan hienosti meni. Sitten lopuksi istuttiin katsomassa kisoja mamman sylissä.

Kotiin tullessa oli jo koissut aika väskiä, mutta vielä jaksoi syödä iltapalan sekä jyystää luukkia. D kapusi mamman syliin tuhisemaan.

Huomenna täytynee käydä päivällä agiskentällä vähän treenaamassa. Tältä päivältä jäikin sitten tokot kokonaan treenaamatta. Paikallamakuu olisi ollut paikallaan. No, onhan tätä päivää vielä vähän jäljellä, jotta 5 minuuttia ehtii ennen nukkumaanmenoa tehdä :).

Kilpuri on jo unten mailla, joten ehkä paikallamakuu sitten vasta huomenna ;).